Butterfly

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Marraskuu

Hyrr....palelee....Minä en ole tippaakaan syksyihminen. Pimeää, hämärää, kylmää, sateista ja taas pimeää... Sukat kengissä taatusti märkinä tästä kevääseen saakka eikä maisemia paljon tarvi katsella tuvan ikkunoista,  töissä pimeästä pimeään. Hassuja ja tarpeettomia postimyyntiostoksia iltojen piristykseksi kun ei kylillekään ole viime aikoina ennättänyt. Viikonloppujen touhailuja sisällä ja ulkona omin valokuvin  ja Miljoonasateen Heikki Salon sanoja lainaillen     :-)

" Marraskuu
eilen torin laitaan kasvoi
mandoliinipuu

Marraskuu
nyt on sen kuoreen kirjoitettu
beibi i love you...






















  Marraskuu
tänään huoneeni mä sotkin
kun sua taas niin ikävöin
nyt kaipuun kaatopaikkaa täällä
kuivakurkku rotta isännöi ...

 



















 Lunta, valoa ja Joulunaikaa kovasti odotellen
Kirsi

maanantai 2. syyskuuta 2013

Tonttuviikonloppu

Viime viikolla marssin intoa puhkuen paikallisen nuorisoseuran järjestämälle Tonttukurssille. Kurssi järjestettiin tehokkaasti pikakurssina - peräkkäisinä arki-iltoina sekä kokonainen viikonloppu siihen vielä jatkoksi. Ohjaaja oli tuonut paikalle valmistamiaan upean näköisiä tonttuja ja tavoitteet korkealla lähdin toteuttamaan omaa näkemystäni kotitontusta.

Tonttunuken valmistus oli todellista käsityötä alusta asti. Kasvot muotoiltiin massasta ja maalaus tapahtui ohjeiden mukaan mutta "vapaalla kädellä" ja pitkälti oman näkemyksen mukaan. Vartalo ommeltiin ja muotoiltiin kasaan palasista. Tämä vaihe kaikkine sisäänottoineen oli minulle se hikisin työvaihe - ompelukonetta kun olen viimeksi käyttänyt joskus yläasteikäisenä ja silloinkin äärimmäisessä hätätilanteessa.... Urakkaani huvittuneena sivusta seurannut tuttava jo huomautti,  että löysemmälläkin tikillä voisi koneella nakuttaa - minä olin eri mieltä aina siihen saakka,  kunnes vähän huolimattoman ompelun jälkeen koitti se ratkomisen vuoro...   :-)  


 
Hitaasti mutta varmasti sain kuitenkin palaset kasaan - iso kiitos Tarja-ohjaajalle - ja viikonlopun ahkeroinnin jäljiltä kotiintuomisina oli tällainen söpö pikkukaveri.




Punaista vaatetusta en laittanut kotitontulleni - tämä koriste kuuluu ehdottomasti niihin, joita en halua piilottaa kaappiin  yhdeksitoista kuukaudeksi vuodessa.


Hyvää syyskuun alkua!

Toivotteleepi Kirsi & Aapi-tonttu

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Ikkunanpesua ja vähän muutakin

 Aloittelin tätä pyhäpäivää parin pienen ikkunan pesulla - mutta nopeasti kyllästyin ja innostuin tuunailemaan jotain ihan muuta....



Laatikon kätköissä on jo hetken lojuneet nämä kannatinraudat, jotka mielestäni siihen varsinaiseen tehtäväänsä ovat aivan liian heppoiset - kovin on kevyttä materiaalia. Ei näillä mitään painavaa olisi viitsinyt seinään kiinnittää. Pieni hitsaustuokio - jonka isäntä suoritti - ja eikun palat kahtena kappaleena ikkunaan.


 Kiinnitin kummankin raudan yhdellä ruuvilla keskeltä ikkunalistaan kiinni. Voipi olla,  että seuraavan kerran ikkunoita pestessä tulee ärräpäitä kun pitää ensin alkaa ruuveja irroittelemaan ennenkuin saa ikkunan auki. Onneksi meillä pestään ikkunoita aika harvoin :-)


Ylempi rauta on sentin verran enemmän vasemmalla edestä katsottuna - siitä tulee varmaan vielä sanomista - mutta pakko oli sovitella se siten, että nuo sälekaihtimien säätöripustelut ja narut sopivat sieltä rakosista ulos.

Miltäs näyttääpi?
Minä tykkään.

Sunnuntai-illanjatkoja!

T: Kirsi

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Olipa kerran pieni penkki...


Meidän tuvassa on ollut jo jonkin aikaa tälläinen valkoinen pieni istuin. Penkki johon kukaan ei ole ikinä kiinnittänyt sen enempää huomiota. Sievä vaalea kaluste joka hukkuu seinään.  Oikein mukava ja tukeva istua silloin kuin sen muistaa napata esimerkiksi ruokailupöydän päätyyn. Harvoin kukaan muistaa.

Muutokseen tarvittiin pari elokuista vähän aurinkoisempaa päivää, olemisen sietämätön keveys ja pullo spraymaalia. Huomaatko eron :-)


Tuo turkoosi on hyvin mielenkiintoinen väri. Penkin sävy tuntuu vaihtelevan vihreän ja sinisen välillä kovasti huoneen valaistuksen mukana, ylempi kuva otettu eteisen puolella, allaoleva auringonpaisteisessa tuvassa.

Muuhun sisustukseen tuo pieni penkki istuu nyt pahuksen huonosti - mutta siinäpä haastetta tulevaan syksyyn. Satuin nimittäin tykästymään näiden värien pirteyteen kovasti .  Tuollaisen tuolin pidempiaikainen tuijottelu vähentää taatusti kaamosväsymystä :-)


Kesä on ollut kovin kiireinen ja aivan liian lyhyt. Uudet ideat ja into sisusteluun ovat olleet kovasti hakusalla ja vapaa-aikakin on kulunut suurimmalta osalta jossain muualla kuin kotona. Mutta jospa se tästä elokuisten iltojen hämärtyessä ja syksyn lähestyessä lähtisi taas käyntiin - kotoilu.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Juhannus mökillä


 
" Pään painan ruohikolle ja oion jalkojain. En jaksa pohdiskella, mä tahdon olla vain.
Sen viisaammat voi tehdä, mä päivän kultaan jään. Mä tunnen kaikki tuoksut ja luonnon loiston nään.
Voi leikitellä mielikseen, voi ottaa jättää paikoilleen tai olla niin kuin luonnostaan ja maata vaan.
Mä peikko siihen uskoon jään, on maailmaa tää minkä nyt mä nään."

Tove Jansson - Muumipeikon juhannusuno





 Juhannuksena meidän pesue - koirat ja kissa mukaanlukien - muutti mökille. Torstaipäivän tihkusade muuttui  juhannusaattona kivan kesäiseksi sääksi eikä tälläkertaa tarvinut viettää yöttömän yön juhlaa  sisätiloissa kuten valitettavan monena juhannuksena aikaisemmin. Useasti on pihagrillikin kannettu kiireellä terassille suojaan kaatosateen sattuessa kesken ruuanvalmistuksen - grillikatoksesta taikka taikka huvimajasta vain haaveilen edelleen.




Ensihötkyilyn sekä "pakollisten" siivous - puunaus - ruohonleikkuu - ja kaikenlaisten pienten korjaustoimenpiteiden jälkeen parkkeerasin itseni tuohon mökin terassille keinutuoliin. Joskus tuntuu siltä kuin olisi loman sijasta työleirillä. Mutta kun kaikki alkaa olla valmista niin - ah - kuinka sitä ihminen voikaan nauttia pelkästä keinumisesta, oleilusta, hiljaisuudesta...niin ja upeasta järvimaisemasta. Kyllä Suomalainen luonto on kaunis!




Juhannuspäivänä saimme tuttavaperheeltä kutsun tulla järven vastakkaiselle rannalle kyläilemään - ja samalla tutustumaan uuden uutukaiseen saunamökkiin. Ja ihan luvalla saan julkaista pari visiitillä nappaamaani kuvaa;




Suloinen oli punaisen saunatuvan sisustus  - ja vanha sinikantinen laatikkopöytä aivan loistava. Takaseinän levitettävä  sohvasänky mahdollistaa yöpymisenkin tarvittaessa. Kaunista katseltavaa, pienessä koossa kaikki tarpeellinen - ja mikä parasta - saunassa mainiot löylyt :-)






Kotiinpaluu ja arki se vaan tuli juhannuksen jälkeenkin. Aherrus jatkuu  ja minä jään haaveilemaan oman mökin sisäseinien sekä  katon valkaisemisesta, isommasta saunan kiukaasta, talonpoikaisesta ruokailuryhmästä, huvimajasta, moottoriveneestä ( ja tietysti lottovoitosta) ....mutta ennenkaikkea siitä, että tulisi paljon kauniita kesäpäiviä niin että pääsisi pian taas lämmittämään rantasaunaa.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Pihalla.

On se vaan kumma että kun työpäivän katselee (  ilmastoidusta tilasta ) tuota hellettä ulkona ja suunnittelee kaikenlaista pihakivaa iltapuhteeksi - niin aina kun kotiin pääsee alkavat ukkospilvet kerääntyä uhkaavasti  tuvan ylle. Tänäänkään ei huvita mitään isompaa tuolla pihalla aloitella kun hetikohta saapi kuitenkin rynnätä sateensuojaan sisälle.


Jotain sentään olen saanut aikaiseksi; piha-altaaseen on heinäsorsaemo jo muuttanut poikasineen, patsas ei vaan vielä " pissaa " kun pitäisi ensin etsiä sille pumppu talvisäilöstä :-)


Pienen peltisen pöytäryhmän löysin pari viikkoa sitten kirppikseltä - turkoosi maali on omasta pensselistä :-)



Leikkimökillä kukkii jo  - muutkin kuin kesäkukat -  muualla eivät perennat ole vielä oikein vauhtiin päässeet. Kovista ukkossateista huolimatta meidän nurtsi alkaa kärsiä kuivuudesta - toivottavasti ei kastelemaan tarvi rueta.


Sanovat että sateella kala syö - taidan seuraavaksi seurata esikoiseni jälkiä ja  painella mummulan laiturille ongelle. Aurinkoisia kesäpäivä!




tiistai 28. toukokuuta 2013

Kelapöytä ja kesätystä.

Hiljaista on ollut tällä pysäkillä - eipä näillä keleillä paljon huvita sisällä istuskella. Hassua kuinka nopeasti piha alkoi vihertämään - ja kukkimaankin - kun sitä lämpöä tänne Pohjanmaallekin kunnolla viimein saatiin.

Muutamana iltana olen ihan vaan levännyt ja nautiskellut lämpimästä. Mieli kyllä tekisi kovasti rakennella tuota pihaa ja laittaa kesäkukkiakin jo ruukkuihin. Lienee paras kuitenkin odotella vielä hetki niin ettei sitten tarvitse kanniskella istutuksia sisään ja ulos hallaöiden pelossa.



 Kaivelin arkistoista kuvia viime kevään kelapöytätuunauksestani - pitihän tuotakin kokeilla -  ja ihan kelpo puutarhakalusto kaapelikelasta ja vanhoista tuoleista tulikin. Puutuolit olivat alunperin mustat  - vähän valkoista maalia pintaan niin vanhakin näyttää uudelta  :-) Alkukesän tuo kalusto oli tässä kotipihalla , loppukesästä se sai siirron mökille.














Nautiskellaan nyt näistä loistavista keleistä - ja toivotaan ettei sitten juhannuksena tarvitse villahousuja kaivella kaapista esiin....Suomen kesä on usein kovin lyhyt.
Nyt ainakin sääennuste tuntuu lupaavalta. Tosi kiva juttu kaikille, jotka juhliivat valmistujaisia tms. ensi viikonloppuna.

Aurinkoista toukokuun loppua!