Butterfly

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Piiiiiiiitkä perjantai



Ei kyllä tunnu riittävän pitkältä tämäkään perjantai. Tekemistä riittää niin sisällä kuin ulkonakin. Käytännössä vapaapäivinä meillä ensin sotketaan, sitten siivotaan ja taas heti uudestaan sotketaan. Aamusta lähdettiin tyttöjen kanssa etsimään pajunoksia koristeltavaksi. Tehtävä osoittautukin yllättävän haasteelliseksi, koska pajunkissat eivät vielä olleet kunnolla auenneet. Muksujen koristellessa vitsoja sisällä minä kulutin aikaani etuterassilla tuon kukkalaatikon kimpussa. Ja onnistuin pöllimään tyttöjen "maalaamosta" pari  kananmunaakin tätä varten.


Ihanan aurinkoinen päivä tänään. Ulkona olisi viihtynyt pitempäänkin, mutta pakko oli palata sisälle siivouksen työnjohtotehtäviin - höyheniä oli jokapaikassa, pari kanamunaa rikkoontunut lattialle maalauksen jäljiltä ja pajuista kaikenmaailman räippeitä pitkin huushollia. Porukalla me sitten koristelun jäljet siivottiin.


Huomenna on meillä trullipäivä. Pienet noidat kiertelevät virpomassa - jakelevat noita koristeltuja pajunoksia  ja odottavat saavansa karkkia palkkioksi. Koirat ovat aina ihan hermona kun ovikello soi tiuhaan ja kummallisen näköiset pikkuolennot pyörähtelevät eteisessä.


Pitääkin muistaa nostaa kaikki pääsiäiskoristeet korkealle aina kun jättää koirat itseksensä tänne sisälle. Muussa tapauksessa pääsee taas siivoamaan säpäleitä lattialta. Viime viikolla terrieri oli tuhonnut sakset. Oikein fiskarssit. Olin unohtanut ne tuohon olkkarin arkkupöydälle - ja vieressä oli tyttöjen askartelusakset mutta niihin ei ollut koskettu. Vanhat esineet ja koristeet saavat yleensä olla ihan rauhassa paikoillaan mutta jos matalalle tasolle ilmestyy jotain uutta, niin sen koirat laittavat tilaisuuden tullen uuteen kuosiin.
 

Nyt etsimään lapsille hameita, essuja, huiveja ja koreja huomista trullipäivää varten. Ja rauhallisen / iloisen / munarikkaan yms pääsiäisen toivotus seuraavan lorun sanoin:

Luuta hukassa
narsisseja tukassa.
Hiiren korvat höröllä
mämmivatsa löröllä.
Tättärää, noita tää
terveisiä lähettää.
Hyvää Pääsiäistä !


5 kommenttia:

  1. Kaveri asuu E-Pohjanmaalla, äimistyin kun hän kertoi että siellä virvotaan vasta nyt :O Kun täällä virvottu viikko sitten! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on muutama tuttavaperhe - vanhemmat ovat kotoisin täältä Pohjanmaalta - joissa lapset virpoo viikkoa aiemmin ensin etelässä ja sitten toisen kerran pääsiäisen aikaan täällä mummolavierailulla :-) Tuplakarkkitienesti.

      Poista
  2. Ihanan kodikasta! Minulla on blogissani sinulle haaste. :)

    VastaaPoista